Presidentti Donald Trumpin hallinto panee maailmanjärjestystä uuteen uskoon, ja Yhdysvaltain politiikan vaikutus Suomenkin tekemien hankintojen huoltovarmuuteen on alkanut huolettaa päättäjiä.

Talven aikana on keskusteltu muun muassa yhdysvaltalaisten digijättiyhtiöiden palveluista, joiden katkaiseminen ”voisi palauttaa Suomen 1990-luvulle”.

Harva huomasi, että helmikuussa Trump antoi uuden asetuksen, jolla painotetaan aseviennin merkitystä Yhdysvaltojen strategisten tavoitteiden ja teollisuuspolitiikan välineenä. Siinä kirjataan, että maa voi priorisoida vientiprosessissa kauppoja, jotka erityisesti hyödyttävät Yhdysvaltain etuja.

SUOMEN LINJANA onkin ollut, että Euroopan puolustuksen teollista perustaa on vahvistettava ja lähtökohtaisesti puolustustarvikkeet hankitaan EU:n sisämarkkinoilta.

Ulkopuolisilla on kaupankäyntiin asiaa vain jos vastaavaa järjestelmää – yhtä edullisin ehdoin – ei maanosastamme löydy.

Fakta on, että kaikkea tarvitsemaamme ei täällä edelleenkään valmisteta.

Suomi ei pääse irti Yhdysvalloista tärkeänä puolustustarvikkeiden toimittajana, ei vähiten F-35-hävittäjien kotimaana.

Eikä Trump edes tarvitse sitä kuviteltua tappokytkintä jolla F-35 hyytyisi kentälle – pelkät koneiden päivitys-, ylläpito- ja varaosatyöt sitovat nämä asejärjestelmät yhdysvaltalaisyrityksiin.

Kannattaa muistaa, että F-35 -koneiden eurooppalaiset vaihtoehdotkin ovat samalla tavalla yhdysvaltalaisten aseteknologiajättien suopeuden varassa. Niin Saab Gripenistä, Dassault Rafalesta kuin Eurofighter Typhoonistakin löytyy kriittisiä amerikkalaisosia.

Hankalaksi heittäytyessään Yhdysvaltain hallinto voisi vaikeuttaa myös niiden hankintaa.

Tämän takia on aika hyödytöntä spekuloida F-35 -ostojen perumisella. Nimet ovat paperissa ja ensimmäinen konekin valmiina.

HANKINTAA tekevä viranomainen, esimerkiksi Suomen valtion edustaja, voi aina tehdä myyjäyhtiölle erilaisia huoltovarmuusvaatimuksia tilattujen tuotteiden saatavuudesta kaikissa oloissa, ja vaatia tästä lupauksia ja todistuksia.

Puolustustarvikkeissa Suomen valtion sopimuskumppanina on yleensä yksityinen yritys. Yhtiö voi aina luvata, mutta se ei voi aina vuorenvarmasti taata, että toimitukset jatkuvat kaikissa oloissa.

Moni järjestelmähankinta voi kestää vuosia, ja sinä aikana kummankin maan poliittinen ja taloustilanne voi vaihdella paljon. Asevienti liittyy aina valmistajamaan turvallisuuspolitiikkaan, ja poliittinen johto voi päättää asiasta yksityisoikeudellisten hankintasopimusten yli.

Myyjäyritys voikin vedota niin sanottuun force majeure -ehtoon: poliittinen vientikielto yleensä vapauttaa sen tai alihankkijansa kaikesta vastuusta.

Tällöin ostajamaalla ei ole paljon valinnanvaraa. Myttyyn menneistä tilauksista voi yrittää periä sopimussakkoja tai korvauksia, tai purkaa kaupat.

Ne ovat kuitenkin laiha lohtu maanpuolustuksen kannalta, jos tarvittava tuote jää saamatta.

SUOMEN KALTAISELLE ostajavaltiolle täydelliset vaihtoehdot ovat vähissä. Poliittisten johtajienkaan keskenään tekemät huoltovarmuussopimukset eivät ole näinä aikoina kallioon hakattuja.

On realismia varautua siihen, että minkä tahansa myyjävaltion mikä tahansa hallinnon oikku voi pysäyttää meiltä minkä tahansa tarvikkeen tai varaosan saannin.

Koimme nämä riskit kipeästi kylmän sodan aikana, jolloin olimme (Lauri Vuorisen väitöskirjan mukaan) pukeutuneet Neuvostoliiton materiaalihankintojen pakkopaitaan.

Samaa maariskiä pitää nyt osata mahdollisuuksien mukaan välttää ja hajauttaa. Huoltovarmuuskeskustelua on käytävä avoimesti Suomen omista lähtökohdista, nöyristelemättä.

Yhdysvaltojen suuntaan Suomen kannattaa korostaa diplomatiassa sitä, miten kahdenvälinen puolustustarvikekauppa hyödyttää myös amerikkalaistaloutta.

Kauppapoliittisia voimakeinojakin voi joutua väläyttämään. Näinhän EU ja pohjoismaat tekivät silloin Tanskan tukena, kun Yhdysvaltain hallinto vihjaili Grönlannin haltuunotolla.

Asiallista, suoraa yhteydenpitoa Yhdysvaltain puolustusteollisuuteen, poliittiseen koneistoon sekä turvallisuusviranomaisiin pitää ylläpitää.

Tässä meitä auttaa se, että Suomi on luotettavan asiakkaan maineessa, ja olemme itse pitäneet puolustuksemme kunnossa.

Ja jos jotakuta Trumpinkin olettaisi lopulta kuuntelevan, tällaisia ihmisiä lienevät liiketoimintansa tulevaisuudesta huolestuneet amerikkalaisen puolustusteollisuuden pomot.

Kirjoittaja on julkisiin hankintoihin erikoistunut varatuomari ja Maanpuolustuskorkeakoulun väitöskirjatutkija.